|
|
|||
|
08.03.2008 - 23:37
Piti laittaa päivitystä jo viime viikonloppuna, mutta sitkeä flunssa vei kaikki voimat. Kuten jo kissankelloriipuksesta rustaillessani uhkasin, tein sille kaveriksi myös korvakorut. Mallin suhteen pysyttäydyin suurinpiirtein samoilla linjoilla kuin riipuksessa. Mutta tulin siihen tulokseen ettei kahta aivan samanlaista kukkaa voi olla olemassakaan. Korviksiin tein pieniä eroja, esimerkiksi lehdet taipuvat eri suuntiin. Taas hieman heikkolaatuista kuvaa.
925- hopeaa, 5mm briljanttihiotut zirkoniat Näiden myötä alkoi nälkä kasvaa syödessä, ja nyt mietityttää, että mitenkä vielä sormuksen onnistuisi sarjaan tekemään... -Hämis-
|
Kirjoittaja
Hopeakoruja ja muuta mukavaa 35-vuotias elektroniikka-asentaja, hiljan valmistunut artesaani kultasepän alalta, isä, aviomies, huoltomies, "ope", ... joka haaveilee ehtivänsä suorittaa kultasepän ammattitutkinnon ja puuhailevansa täysipäiväisesti koruja väkerrellen. Parhaiten minut tavoittaa pistämällä sähköpostia osoitteeseen teropk ät gmail piste com
Arkisto
2011 2010 2009 2008 2007 2006 Sivut
Näitä käyn kurkkimassa
Blogeja satunnaisessa järjestyksessä
Työkaluja ja tarvikkeita
Jos haluat sivuillesi johtavan linkin pois listasta otathan yhteyttä |
||
Muakin uteloittaa nyt saatko sormuksenkin viriteltyä... ;) Tosin tällaisenakin setti on upea kuin mikä!!! :)
Edellisen postauksen kalvosinnapit .. aivan tajuttomat upeat, tyylikkäät!! .. mukava tietää että lähikulmilta löytyy todellinen taiteilija!!
Sormuksen suhteen joitain ideoita on tullut mietittyä ja luonnosteltuakin, kunhan vaan aika riittäisi kaiken tekemiseen ;)