|
|
|||
|
15.06.2008 - 23:59
"Tikka hakkaa, hakkaa hikkaa, hakee hakee tikkalikkaa. Tik tik nokka naputtaa, naputtaa ja taputtaa, kaikki kolot koputtaa..." -Kirsi Kunnas- No oman "tikkalikkani" olen jo toki löytänyt yli 12 vuotta sitten. Mutta mielestäni yllä oleva runon pätkä sopii tilanteeseen, koska tällä kertaa tekniikkana oli pikipatapakotus. Edelleen on kyse koulutöistä. Pakottamiseen suhtauduin aluksi pelonsekaisin tuntein, sillä en ole mitenkään loistava piirtäjä. Kun lopulta tartuin toimeen ja pääsin alkuun, huomasin kuitenkin pitäväni tekniikasta. Aiheen valinta ei tuottanut kovin paljon vaikeuksia, sillä olen jo aikaisemmin meinannut tehdä itselleni tikka-aiheisen vyönsoljen, tosin hieman eri tekniikalla. Jos jotakuta kiinnostaa kyseisen kuva-aiheen alkuperä kannatta googlata vaikkapa sellainen nimi kuin "Clay Smith" Ja sitten takaisin aiheeseen. Pikipadassa naputtelemalla syntyi solkeen etuosa, joka sai kehykseksi juottamalla hopeavanteen ja pintaansa patinoinnin.
925-hopeaa Taustasarjan tein 1,5 millisestä hopealevystä ja juottelin siihen tarvittavat mekanismit. "Tanko", jonka ympäri vyö niitataan kiinni, on tehty putkesta. Taustapuoli näyttää tältä:
Solki on täyttä hopeaa ja painoa siihen kertyi hieman yli 90 grammaa. Arkikäytössä tuskin tulen solkea pitämään, mutta sopivissa rokkipippaloissa se varmasti näyttäytyy... -Hämis-
|
Kirjoittaja
Hopeakoruja ja muuta mukavaa 35-vuotias elektroniikka-asentaja, hiljan valmistunut artesaani kultasepän alalta, isä, aviomies, huoltomies, "ope", ... joka haaveilee ehtivänsä suorittaa kultasepän ammattitutkinnon ja puuhailevansa täysipäiväisesti koruja väkerrellen. Parhaiten minut tavoittaa pistämällä sähköpostia osoitteeseen teropk ät gmail piste com
Arkisto
2011 2010 2009 2008 2007 2006 Sivut
Näitä käyn kurkkimassa
Blogeja satunnaisessa järjestyksessä
Työkaluja ja tarvikkeita
Jos haluat sivuillesi johtavan linkin pois listasta otathan yhteyttä |
||
Ja millä kielellä hyvänsä, solki on tosi magee!!!! Tykkään! Se on just sopivan räyhee!!! :)
ja siinä on ihanaa huumoria.. Kiitos..
Hyvää juhannusta!