Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
09.12.2008 - 22:37

Ja jottei totuus vallan unohtuisi, niin välillä taas korukuviakin.

Ensimmäinen sormus valmistui jo kesällä, mutta kuva on taas maannut kovalevyllä luvattoman kauan. Sormus on tehty tilaustyönä työkaverille kokoa sillä on kokonaiset 12,5mm, eli kyseessä on nivelsormus. Sormuksen on lainattu ideaa Stephen O'Keeffen kirjasta upeat, helpot korut, josta löytyy ainakin merimiessolmukoristeinen rannerengas. Materiaalina sormuksessa on 1mm lanka.

925-hopeaa

Pääkallosormuksesta en saanut kovin onnistunutta kuvaa aikaan, ennen kuin luovutin sen eteenpäin. Alunperin oli vain pääkallo jonka jyrsin koulussa aikani kuluksi palloporalla. Pääkallon aihiona oli jämäpaloista sulateltu puolipallo, pienen viilailun, sahailun ja porailun jälkeen syntyi jotakin etäisesti pääkalloa muistuttavaa. Kuvakulma ei tosiaankaan ole paras mahdollinen sillä ihan hymyileva kallo ei luonnossa ole. Sormukseen kallo päätyi kun asuntolatoveri näki kallon ja halusi siitä tyttöystävälleen sormuksen.

925-hopeaa

Lehtisormus kokoa noin 12mm. Tämän tein niinikään tilaustyönä tuttavalle, joka halusi kummilapselleen ristiäislahjaksi jotain erillaista. Pienen harkinnan jälkeen hän päätyi lehtisormukseen. Lehtisormus on toteutettu melko pitkälti samalla tavalla kuin aikaisempikin, mutta viilasin köynnöksen kiertämään koko sormuksen ympäri. Sain alkuviikosta kuulla, että sormus on liian pieni sopiakseen liikkeen sormuksenkaiverruskoneeseen, joten sormus joudutaan kaivertamaan käsin.

925-hopeaa

Ja viellä viimeisenä palmikkosormus. Sormuksen idea syntyi erään toisen projektin kokeilujen sivutuotteena. Sormuksen runko on kolmesta millin langasta punottua palmikkoa, joka on punomisen jälkeen valssattu litteäksi. Valssaamisen jälkeen juotin risteyskohdat kiinni, katkaisin sopivan mittaisen palan ja juotin sormukseksi. Pientä sovittelua oli, että päät sai tarkasti kohdakkain, mutta muuten yllättävän yksinkertainen.

Ja edelleen 925-hopeassa pysytään

-Hämis-

piita kirjoitti 10.12.2008 - 18:28
Upeita sormuksia! Palmikko- ja lehtisormus suosikkejani. Sun töitä on hieno ihastella, viimeisteltyjä ja oman näköisiä!
ansku kirjoitti 10.12.2008 - 18:43
Ei juma miten upeita sormuksia olet väkertänyt!
Ja tuo pääkallosormus on jotain ihan mieletöntä :-)
heppu kirjoitti 11.12.2008 - 17:28
pääkallo on aika hauska.
lauraN kirjoitti 11.12.2008 - 18:33
hienoja sormuksia! :D palmikkosormus on erityisen veikee! :P hjuva hjuva! :)
inkku kirjoitti 17.12.2008 - 08:35
Ah, sulla se on taito hyppysissä. :) Oma suosikkini on tuo lehtisormus, se on jotenkin niin.. ajaton.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Hopeakoruja ja muuta mukavaa

35-vuotias elektroniikka-asentaja, hiljan valmistunut  artesaani kultasepän alalta, isä, aviomies, huoltomies, "ope", ... joka haaveilee ehtivänsä suorittaa kultasepän ammattitutkinnon ja puuhailevansa täysipäiväisesti koruja väkerrellen.

Parhaiten minut tavoittaa pistämällä sähköpostia osoitteeseen teropk ät gmail piste com