|
|
|||
|
26.01.2009 - 22:13
Työharjoittelu käynnissä, joten blogirintamalla on ollut melko hiljaista. Koruja olen väkerrelly enemmän varmaan enemmän kuin koskaan, mutta mallit ovat olleet harjoittelupaikan joten niistä tuskin kuvia julkaisen. Sen verran on kuitenkin pakko hehkuttaa, että kultaa ja timantteja olen päässyt käpistelemään oikein urakalla. Sain lopultakin kuvattua hieman vanhempia tuotoksia. Samoja sormuksia olen yrittänyt kuvata jo pariin otteeseen aiemminkin, mutta tuntuu silötä etteivät ne halunneet tulla kuvatuiksi. Milloin kamerasta loppui akku kun sai korut kuvausvalmiiksi jne. Tässä kuitenkin ensin koulussa harjoitustyönä tehty runkoaineesta viilattu riviistutus.
925-hopeaa, kivinä zirkoniat Soveltavana työnä tein allianssi-sormuksen samalla istutustekniikalla.
925-hopeaa, mustina kivinä zirkoniat, punainen syntettinen spinelli Lisäksi tuli harjoitustyönä tehtyä sileä kantasormus. Kantasormusta tehdessä huomasi sen, että loppujen lopuksi on paljon vaikeampaa tehdä suora ja sileä pinta kuin esimerkiksi kaareva. Tämä versio filssipinnalla, toinen mokoma odottaa koululla kivenistutusta.
Syksyn harjoituksista filigraani ja eräs toinen, hieman isompi projekti odottaa arvostelupurkissa, josko niitä ehtisi harjoittelun jälkeen kuvailemaan. -Hämis-
|
Kirjoittaja
Hopeakoruja ja muuta mukavaa 35-vuotias elektroniikka-asentaja, hiljan valmistunut artesaani kultasepän alalta, isä, aviomies, huoltomies, "ope", ... joka haaveilee ehtivänsä suorittaa kultasepän ammattitutkinnon ja puuhailevansa täysipäiväisesti koruja väkerrellen. Parhaiten minut tavoittaa pistämällä sähköpostia osoitteeseen teropk ät gmail piste com
Arkisto
2011 2010 2009 2008 2007 2006 Sivut
Näitä käyn kurkkimassa
Blogeja satunnaisessa järjestyksessä
Työkaluja ja tarvikkeita
Jos haluat sivuillesi johtavan linkin pois listasta otathan yhteyttä |
||
ja tuu pian takaisin kouluun! ;)