Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
07.06.2010 - 23:44

Moi

yritetäämpä uudelleen eilen sain tekstit kadotettua kesken kirjoittamisen

Hämiskin yrittää siis raotella välillä silmiään ja heräillä horroksesta. Viimeinen vuosi on kulunut melkoista haipakkaa, välillä on tuntunut ettei ole kunnolla mukana pysynyt. Syksy kului harjoittelussa ja illat ketjuja mallintaessa, loppuvuosi opinnäytetyön parissa ja alkuvuosi sekä kevät oikeiden töiden lisäksi tuntiopettajana parillakin kurssilla. Kiitos kaikille kurssilaisille, te olitte mahtavaa seuraa, toivottavasti viihdyitte yhtä hyvin kuin allekirjoittanut. Viimeisenkin kurssin sain kevään osalta päätökseen joten ajattelin että pitäisi purkaa hieman sumaa tälläkin ríntamalla. Aivan kaikkie vuoden aikana tehtyä en rupea tänne teidän kiusaksenne laittamaan mutta, jotain nyt yritän kuitenkin. Mietin että mistä aloittaisin ja tulin siihen tulokseen, että aloitan aivan keskeltä eli lopusta. Ennen joulua sain lopulta opinnot päätökseen, papereissa lukee nyt aikaisempien lisäksi "artesaani, kultasepän ala" muutta taiteilijaksi en ala itseäni kutsumaan ja toivon ettei kukaan muukaan ala ;)

Thorin vasara USB-2.0

Kun joku luokkakavereista kysyi syksyllä mitä teen päättötyöksi vastasin puolittain vitsinä tekeväni muistitikkukotelon ja piirsin muistitikkua sapluunanana käyttäen ääriviivat paperille... Muistitikkukotelo on ollut kyllä jo pidempään "tarttis joskus tehdä" - listalla samoin kuin Thorin vasara, kumpikaan ei tosin ollut alunperin ehdolla päättötyön aiheeksi, mutta niin vaan kävi että siitä löytyy molemmat. Nimi ei siis viittaa erään suomalaisen isomman valmistajan saman tapaisella nimellä markkinoimaan Ukon kirveeseen. Tavoitteekseni otin, että teen viikinkityylisen Thorin vasara riipuksen joka samalla toimii muistitikkukotelona. Suunnitteluvaiheessa tuli lueskeltua kohtuullisen paljon eri lähteistä viikinkien "ornamentiikasta"  (en rupea pitämään luentoa, älkää pelästykö), mutta jos minun pitäisi työn kuviointi tyylillisesti sijoittaa johonkin aikakauteen, olisi se luultavasti 900-luvun alkupuolisko.  Luonnostellessani kuva-aihetta törmasin netissä tähän kuvaan joka oli mielestäni juuri sitä mitä hain, joten sitä on hyvin pitkälle käytetty suunnittelun pohjana. Lopputulos omasta versiostani Thorin vasaraan sovitettuna näyttää tältä:

925-hopeaa, kuukivi 2-aurinkokiveä

Kuvio on sahattu 0,4 mm levystä ja juotettu riipuksen etupintaan jonka jälkeen sitä on muokattu kaivertimella ja kuvioitu raepunsselilla. korun runko on sahattu paksusta hopealevystä, rungon sisälle on tehty  tila jousimekanismille joka lukitsee yläosan ja alaosan kiinni toisiinsa,  lukitus vapautetaan painamalla "vasaraosan" sivuilla näkyviä tappeja. Alaosan etu- ja takakannen kiinnitys runkoon tapahtuu niittaamalla jotta mahdolliset mekanismin huoltotyöt voidaan tehdä kiviä irroittamatta. Kansilevyt ovat edelleen niittaamatta koska riipus odottaa parempaa jousimateriaalia, tämänhetkiset jouset on tehty ohuesta kitarankielestä joka tuntuu väsyvän hieman turhan nopeasti.

Kotelo avattuna, muistitikun paksuus vain hieman reilu 2mm verkkokauppa.com

Alunperin ajatuksena oli, että tikku olisi sijoitettuan riipuksen alaosaan, mutta "vasaran kulmat olisivat ottaneet omassa koneessani kiinni pöytään eikä tikkua olisi voinut käyttää, joten suunnitelmat menivät uusiksi. Pari kertaa tekovaiheessa mietin,että " kaikkeen sitä ihminen ryhtyykin" mutta tulipahan ryhdyttyä. Ai niin tämä ei sitten ole myytävänä, enkä myöskään tee tästä toista samanlaista tämä on minun ;)

-Hämis-

Mona kirjoitti 08.06.2010 - 07:56
Olipas mukava yllätys huomata, että tämäkin blogi on herännyt jälleen henkiin !
Ihan huikea muistitikkukotelo...WAU !
anna kirjoitti 08.06.2010 - 08:39
vautsi, ompas upea ja varsin erilainen muistitikkukotelo :D
Mags kirjoitti 08.06.2010 - 09:19
KIVA kuulla susta ;-D vaikka luinkin helmetissä 'the maanantaista'... Voi valtava, tuota työn määrää! Aivan upea taidokas lopputulos, onnitteluni! Kai taitajaksi saa kutsua ;-)
Amalia kirjoitti 08.06.2010 - 11:54
Tää on kyllä sellainen taidonnäyte, ettei meinaa saada mitään sanotuksi. Mykistää ihanuudellaan. En uskalla edes arvailla työtuntien määrää, paljon se on joka tapauksessa ja en voi kuin sanoa että kyllä kannatti.
Katri kirjoitti 08.06.2010 - 17:59
Sanattomaksi vetää... Uskomattoman upeaa työtä, oikea taidonnäyte.

Onnea valmistuneelle!
Tanja kirjoitti 12.06.2010 - 01:17
Kerrassaan upea!
Hämis kirjoitti 12.06.2010 - 07:54
Kiitos.
Työtunteja tosiaan kertyi ihan kiitettävästi, mutta vähintään saman verran kertyi jahkailutuntejakin ;)
metallibanaani kirjoitti 22.06.2010 - 11:06
hauska idea tuo muistitikkukotelo.
ja mukava taas päästä seuraamaan blogia.
Anne /Helmipöllö kirjoitti 15.07.2010 - 23:35
Täällä on toinen toistaan hienompia töitä.
Muistitikku-kotelo on järisyttävän upea !!! Kyllä tuota kelpaa kanniskella kaulassa !
Hämis kirjoitti 16.07.2010 - 00:44
Heh, siin on vaan pari työtuntia liikaa, ei meinaa raaskita laittaa kaulaan ;)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Hopeakoruja ja muuta mukavaa

35-vuotias elektroniikka-asentaja, hiljan valmistunut  artesaani kultasepän alalta, isä, aviomies, huoltomies, "ope", ... joka haaveilee ehtivänsä suorittaa kultasepän ammattitutkinnon ja puuhailevansa täysipäiväisesti koruja väkerrellen.

Parhaiten minut tavoittaa pistämällä sähköpostia osoitteeseen teropk ät gmail piste com