|
|
|||
|
15.11.2010 - 23:11
Päivitys samalla systeemillä kuin viimeksikin, eli hieman vähemmillä höpinöillä. Jostakin syystä kuvat laahaavat kaksi - kolme kuukautta tuotantoa perässä. Osasyynä viivytykseen on sekin, että tilaustöiden pitää mielestäni olla asiakkaalla reilusti ennen kuvien julkaisemista, mutta aika pitkälti tuntuu aika loppuvan kesken. Ensimmäiseksi kuitenkin aivan tuorekin tapaus.
Eli Tukes hyväksyi nimileimahakemukseni. Leimoja odotellessa tuli melkein kaluttua kynnetkin loppuun, eikä Itellan työtaistelut yhtään helpottaneet tilannetta. Leimat saapuivat lopultakin viimeviikolla ja viralliset todistukset leimausoikeudesta tulivat tänään postin mukana. Ensimmäisenä koruna Ankkuriplektra, valmistettu tilaustyönä asiakkaan lähettämän ankkurinkuvan pohjalta. Ankkurin paksuus on noin 0,5mm muoto on kaiverrettu käsin.
925-hopeaa uniikki Tilaustyö Seuravaksi kiillotettu perusplektra, tilaustyö sekin. Plektraan tuli lisäksi taakse päivämäärä sekä eteen saajan nimikirjamet käsinkaiverrettuna monogrammina. Mutta julkaisen kuitenkin vain kaivertamattoman kuvan sillä kaiverrus ei ole omaa käsialaani.
925-hopeaa, tilaustyö Ja aina pitää johonkin väliin mahtua hämähäkki ;)
925-hopeaa, aurinkokivi, tilaustyö Seuraavaa riipusta tuli tehtyä 5kpl piensarja joista 4 meni kiitoslahjaksi pojan päiväkotitädeille, Kiitos vielä kerran erinomaisesta hoidosta :)
925-hopeaa, onyx helmi. (1 vapaana) Lopuksi vielä varmaan koko kesän tärkein koru, rippiristi kummitytölle.
ja vielä toinen kuva takapuolelta. Tämä olikin toivottavasti viimeinen koru jonka tein lainaleimoilla.
925-hopeaa tällaiset tällä kerralla ;) -Hämis-
|
Kirjoittaja
Hopeakoruja ja muuta mukavaa 35-vuotias elektroniikka-asentaja, hiljan valmistunut artesaani kultasepän alalta, isä, aviomies, huoltomies, "ope", ... joka haaveilee ehtivänsä suorittaa kultasepän ammattitutkinnon ja puuhailevansa täysipäiväisesti koruja väkerrellen. Parhaiten minut tavoittaa pistämällä sähköpostia osoitteeseen teropk ät gmail piste com
Arkisto
2011 2010 2009 2008 2007 2006 Sivut
Näitä käyn kurkkimassa
Blogeja satunnaisessa järjestyksessä
Työkaluja ja tarvikkeita
Jos haluat sivuillesi johtavan linkin pois listasta otathan yhteyttä |
||
Mielettämän kaunis rippiristi, hoitotätien kelpaa, ja hämis on aina taattua laatua! *nostaa hattua*
Hienot riipukset, kaunis risti - ja hämähäkki nyt on aivan ylettömän söpö :-D
Parhaiten asia etenee jos laitat minulle sähköpostia osoitteeseen: teropk(ät)gmail(piste)com
Ja kerot hieman tarkemmin.