|
|
|||
|
16.02.2011 - 15:01
Eilen kävi juuri niin kuin tavallisestikin. Piti ruveta räpsimään kuvia ja kaikki oli valmiina. Eiköhän ensimmäistä kuvaa napatessa kamerasta loppunut akku. Enpä sitten saanutkaan kuvattua ja iltavuoron jälkeen en enää jaksanut räpsiä. Ensimmäisenä aivan tuikitavalliset helmet, "Mää ylpeenä esitän, mä solmin nää ihan itte". Siinä mielessä nämä ovat aivan uniikit, että ovat ensimmäiset helmet jotka olen solminut ja taitaa olla myös ensimmäinen koru johon en ole tehnyt ainuttakaan metalliosaa itse (sinänsä kai kyseenalainen kunnia). Vaimo päätti saman tien, että tein tämän hänelle ;) Nämä helmet on solmittu kahdella langalla, lukko on pallon mallinen hopeinen helmilukko. No niin arvon helmitaiturit, nyt saatte antaa kritiikkiä.
Makeanvedenhelmiä silkkiin solmittuna, lukko 925-hopeaa Ja toisena ranneketju jonka ihan oikeastikin tein lahjaksi vaimolleni. Ketjun jokainen lenkki on erikseen juotettu, venytetty soikeaksi ja käännetty kahdeksikolle. Ainakin toistaiseksi ketju on matkannut vaimon ranteessa päivittäin.
925-hopeaa -Hämis-
|
Kirjoittaja
Hopeakoruja ja muuta mukavaa 35-vuotias elektroniikka-asentaja, hiljan valmistunut artesaani kultasepän alalta, isä, aviomies, huoltomies, "ope", ... joka haaveilee ehtivänsä suorittaa kultasepän ammattitutkinnon ja puuhailevansa täysipäiväisesti koruja väkerrellen. Parhaiten minut tavoittaa pistämällä sähköpostia osoitteeseen teropk ät gmail piste com
Arkisto
2011 2010 2009 2008 2007 2006 Sivut
Näitä käyn kurkkimassa
Blogeja satunnaisessa järjestyksessä
Työkaluja ja tarvikkeita
Jos haluat sivuillesi johtavan linkin pois listasta otathan yhteyttä |
||
Rannekrtjussa on ollut hommaa. Upea!
Onnea uudesta valtauksestasi !
Ja nyt kun olen tullut helmikaapista ulos niin seuraavaksi pitää yrittää yhdellä langalla solmimista, mutta ensin pitää hankkia sopivan paksuista silkkiä.
Olen Monan kanssa samoilla linjoilla, muutaman korun solmineena en vaan ole niin kärsivällinen :-D