|
|
|||
|
18.02.2007 - 16:33
Tuossa taannoin työkaveri tilasi sudenkorento-nappikorvikset lahjaksi ystävälleen. Ehti vierähtämään piiitkä tovi kun mietin miten ne toteuttaisin, toivomuksena oli: ei saa olla roikkuvat ja pienet pitää olla. Kuparilangasta kokeilin muutomaa erillaista ratkaisua, vartalon kanssa ei ollut isompia ongelmia, mutta ne siivet. Aluksi mietin siiviksi kaikenmoisia levystäleikattuja ratkaisuja, mutta lopulta luovuin levyajatuksesta ja päätin tehdä siivet takomalla langasta. Pari iltaa kului mukavasti, kun taoin, viilasin, sovittelin ja viilasin lisää. 8 kpl. neljän millin pituisia siipiä, millin hopealangasta. Tällä kertaa lopputulos näyttää tältä.
materiaalina 1mm hopealanka, pää tehty sulattamalla tapit 0,75 mm langasta ja lukot ostettu. Uniikkia taitavat olla, kun eivät ole edes keskenään samanlaiset ; ) Mittaa ötököillä on hieman vajaa 9mm ja siipien kärkiväli suunnilleen samaa luokkaa. -Hämis-
|
Kirjoittaja
Hopeakoruja ja muuta mukavaa 35-vuotias elektroniikka-asentaja, hiljan valmistunut artesaani kultasepän alalta, isä, aviomies, huoltomies, "ope", ... joka haaveilee ehtivänsä suorittaa kultasepän ammattitutkinnon ja puuhailevansa täysipäiväisesti koruja väkerrellen. Parhaiten minut tavoittaa pistämällä sähköpostia osoitteeseen teropk ät gmail piste com
Arkisto
2011 2010 2009 2008 2007 2006 Sivut
Näitä käyn kurkkimassa
Blogeja satunnaisessa järjestyksessä
Työkaluja ja tarvikkeita
Jos haluat sivuillesi johtavan linkin pois listasta otathan yhteyttä |
||
Suloiset ötökät!
-Oletkos joskus tutkinut luonnossa kahta ötökkää vierekkäin? Tai mikroskoopissa? Tuskin, tuskin on identtisiä sielläkään ;-D
Tiina, hyvin noista sai kiinni pidettyä, kun tajusi ettei katkaise lankaa ennen kun siipi on muuten valmis...
Mags, en ihan mikroskoopilla, mutta suurennuslasilla muurahaisia kyllä, en tiedä olivato samanlaisia kun mokomat muurahaiset liikkuivat koko ajan (musta piti pienenä tulla ötökkätutkija).
Julia, miten tuossa olisi voinut hermot mennä nautin joka hetkestä täysin rinnoin ;)
Muutkin korusi ovat todella mieluisia,sinulla olisi hyvät lahjat kultasepäksi =OD