Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
04.02.2011 - 16:36

Ketjua edelleen. vuorossa aivan perinteinen oili.

925-hopeaa

-Hämis-

02.02.2011 - 15:02

Ja kun ketjuilla tuli aloitettua niin jatketaa samalla teemalla.

Saanko esitellä "minipiinan" ketju on punottu 0,6mm langasta 1,75mm veivillä. Tällä kertaa ei kuitenkaan juotettuna ;)

925-hopeaa

Hauskinta tämän ketjun kanssa oli aloittaminen...

-Hämis-

15.11.2010 - 23:11

Päivitys samalla systeemillä kuin viimeksikin, eli hieman vähemmillä höpinöillä. Jostakin syystä kuvat laahaavat kaksi - kolme kuukautta tuotantoa perässä. Osasyynä viivytykseen on sekin, että tilaustöiden pitää mielestäni olla asiakkaalla reilusti ennen kuvien julkaisemista, mutta aika pitkälti tuntuu aika loppuvan kesken. Ensimmäiseksi kuitenkin aivan tuorekin tapaus.

Eli Tukes hyväksyi nimileimahakemukseni. Leimoja odotellessa tuli melkein kaluttua kynnetkin loppuun, eikä Itellan työtaistelut yhtään helpottaneet tilannetta. Leimat saapuivat lopultakin viimeviikolla ja viralliset todistukset leimausoikeudesta tulivat tänään postin mukana.

Ensimmäisenä koruna Ankkuriplektra, valmistettu tilaustyönä asiakkaan lähettämän ankkurinkuvan pohjalta. Ankkurin paksuus on noin 0,5mm muoto on kaiverrettu käsin.

925-hopeaa   uniikki Tilaustyö

Seuravaksi kiillotettu perusplektra, tilaustyö sekin. Plektraan tuli lisäksi taakse päivämäärä sekä eteen saajan nimikirjamet käsinkaiverrettuna monogrammina. Mutta julkaisen kuitenkin vain kaivertamattoman kuvan sillä kaiverrus ei ole omaa käsialaani.

925-hopeaa, tilaustyö

Ja aina pitää johonkin väliin mahtua hämähäkki ;)

925-hopeaa, aurinkokivi, tilaustyö

Seuraavaa riipusta tuli tehtyä 5kpl piensarja joista 4 meni kiitoslahjaksi  pojan päiväkotitädeille, Kiitos vielä kerran  erinomaisesta hoidosta :)

925-hopeaa, onyx helmi. (1 vapaana)

Lopuksi vielä varmaan koko kesän  tärkein koru, rippiristi kummitytölle.

ja vielä toinen kuva takapuolelta. Tämä olikin toivottavasti viimeinen koru jonka tein lainaleimoilla. 

925-hopeaa

tällaiset tällä kerralla ;)

-Hämis-

 

 

16.07.2010 - 01:08

On kyllä ollut sellaiset ilmat että koneen vieressä istuminen ei ole pariin viikkoon pahemmin maistunut.

 Tässä kuitenkin Hieman vaihteeksi aikaansaannoksia.

Ihan ensimmäiseksi pari kokeilua, eli hopeisia plektroja. Jossakin päin nettiä tuli vastaan  plektrasta tehty koru. Tuumin, että jos plektroista tehdään koruja niin kai minäkin voin tehdä plektran hopeasta, joten tuumasta toimeen. Vasemman puoleiseen kokeilin samalla kuvion sovittamista keskelle. Kuvio on sahattu jonka jälkeen on kaiverrettu hieman lisää muotoa, jotta kuviosta tuli kolmeulotteinen. Koska kuvion ylitykset ja alitukset on kaiverrettu molemmin puolin ja kaiken lisäksi melko syvään tämä ei olisi jatkuvassa soittokäytössä kovin pitkäikäinen ratkaisu. Oikeanpuoleinen taas on enemmänkin soittoplektra pinta on matattu karheammaksi jotta plektrasta saisi soittaessatukevamman otteen, ainoastaan kärki ja reunat on kiillotettu. Plektra on riipuslenkissään kiinni pienellä rengaslukolla jottei ketjua tai nyöriä tarvitse irroittaa kaulasta kun alkaa soittelemaan. Hopeaplekulla tulee ihan mielenkiintoinen soundi, mutta vaatii ainakin tälläiseltä 0,8mm nylonplektraan tottuneelta sunnuntai rämpyttelijältä hieman totuttelua jäykkyytensä vuoksi

925-hopeaa

Ja musiikilla jatketaan. Julkaisin aikaisemmin kuvan plektrakoteloriipuksesta ja pari on tullut tehtyä tilaustyönäkin, kuvio asiakkaan toiveiden pohjalta. Alkuperäiseen nähden tein hieman kehitystyötä, itse kotelo on plektran paksuussuunnassa hieman väljempi ja kotelon taka puolelle lisäsin pienen hopeasta taivutetun jousen pitämään plektraa paikoillaan. Tämä siksi että plektra olisi hieman helpompi ottaa kotelosta ja koteloa voi käyttää myös pykälää ohuemman plekun kanssa.

Ensimmäisessä samainen elämänpuukuvio hieman muokattuna, mitä olen kerran käyttänyt aiemmin  medaljonkissa, tällä kerralla tosin tuli tehtyä "pari" tuntia töitä myös käsikaivertimen kanssa jotta pintaan tulisi hieman kolmiulotteisuutta. Kuviossa on aavistus patinointia ja kevyt mattaus jotta se erottuisi paremmin taustastaan.

925-hopeaa

Samariipus, plektra sisällä

Toinen kotelo on teemaltaan hengellinen, kuvio on toteutettu puhtaasta sahaamalla aukkokuviona. Aiemmin mainitsemani hopeajousi näkyy ristin keskellä.

925-hopeaa

Ja jälkimmäistä koteloa käytän samalla aasinsiltana rippiristeihin. Ensimmäisen tein tilaustyönä jo viimekesänä, mutta hukkasin kuvat pitkäksi aikaa kovalevylle aivan väärään kansioon.

925-hopeaa, kivi: hematiitti

Toinen on tehty samalla mallilla mutta hieman pienempänä, ohuempana ja kevyempänä. Edit: kuva oli sen verran heikko esitys, että oli ihan pakko kuvailla uudestaan

925-hopeaa kivi: synteettinen rubiini

eiköhän niitä tässä taas yhdelle illalle...

-Hämis-

16.06.2010 - 22:47

Ruuhkanpurkutalkoot jatkuu. Jotain uudempaa ja  jotain vanhempaa olisi tällä kerralla tarjolla.

ensimmäinen on keski-ikäinen eli viimeinen mitä valmistui ennen päättötyötä. periaatteessa tämä on samaa sarjaa kuin edellisen postauksen ontot korvikset sillä erolla, että on kooltaan pienempi ja malliltaan pyöreä. Pientä sovitusharjoitusta piti vielä päästä tekemään ennen tositoimeen tarttumista. Tässä vaiheessa yöt olivat kuluneet pikkutunneille asti suunnittelun merkeissä eikä vireystaso enää iltapäivällä ollut parhaimmillaan... muistona edelleen osittain tunnoton peukalo, pitäähän se kaivertimen terävyys varmistaa.

925-hopeaa kuutiollisia zirkonioita (vapaana)

Toisena tilaustyö, vanhaa kisu ja kuu teemaa, tulin siihen tulokseen että kuu toimii paremmin sileällä pinnalla kuin takokuviolla.

925-hopeaa

Seuravaksi hieman tavoista poiketen pronssiriipus. Tämän tein jo aikaisemmin tilaustyönä työkaverille. Viikinkiriipus on tilaajan itsensä suunnittelema. Siinä mielessä antoisa työ että pääsi kerrankin käyttämään korun teossa hieman järeämpiä työkaluja, kuten rälläkkää ja nauhahiomakonetta, kun ei tarvinnut aivan niin tarkkaan huolehtia materiaaleista. Sellainen pronssiseos että patinointi haastoi ihan kunnolla, jouduin lopulta turvautumaan kevytkuparointiin jotta sain patinan tarttumaan. Riimut on hakattu pikipadassa punsselilla.

(teollisuus)pronssia

Seuraava on ollut pitkään kuvaamatta, tai itseasiassa se on tullut kuvattua montakin kertaa, mutta kuvat ovat aina epäonnistuneet. Kyseessä on koulussa tehty harjoitustyö jossa kiillotetussa kupissa on keskellä kivi kruunuistukassa. kivi ja istukka heijastuvat kupin pinnasta. Ja koska tähän työhön ei kuulunut lainkaan suunnittelua vaan edessä oli valmiit piirrustukset, rohkenen kehua myös ideaa joka on mielestäni nero.

925-hopeaa, synteettinen alexandriitti (vapaana)

Ja kun kerran alkuun päästiin, niin vielä yksi. Edelleen itselleni on yksi ylitse muiden, siitä ei pääse yli eikä ympäri aina välillä on vaan ihan pakko tehdä yksi hämppy lisää ;) Kuvakulma olisi voinut olla kokonaisuutta ajatellen parempi, mutta halusin tuon kiven pinnassa olevan valoilmiön mukaan kuvaan. Kivi on synteettinen tähtisafiiri ja tuo 6-sakarainen tähti liukuu kivenpinnalla kiveä käännettäessä. Myönnettäköön että salaman pistemäinen valo hieman ylikorostaa tähden selkeyttä.

925-hopeaa, synteettinen tähtisafiiri

-Hämis-

12.06.2010 - 08:15

Nämäkin ovat hieman vanhempia, mutta kummittelevat mielessä kuitenkin. Vaikkei ehkä aivan ensi silmäykseltä uskoisi, niin jälkimmäinen korvispari on ensimmäisen "poikanen".  Kyse on siis kouluaikaisesta harjoitustyöstä, tehtävänä oli valmistaa korvakorut joissa raeistutus. Mieleeni oli jäänyt pyörimään joltakin ulkomaiselta tatuointisivustolta lintuaihe, jota aloin muokkaamaan koruna toimivaksi. Linnut koostuvat kahdesta päällekkäisestä toisiinsa juotetusta hopealevystä. Sahasin päälemmäiset levyt aukkoineen valmiiksi ja juotin alemmaisiin levyihin. Alemmaiset levyt sahasin vasta juottamisen jälkeen, joten laiskuuteen taipuvaisena ihmisenä säästyin kohdistamiselta. Ai niin se raeistutus oli tulossa lintujen silmiin, mutta opettaja ilmoitti, että haluaa harjoitustyöhön kotelomaisen rakenteen joten homma alkoi harjoitustyön suhteen alusta. Lintuihin en sitten enää kiviä istuttanut, vaan tein loppukiillotuksen ja patinoin kevyesti.

925-hopeaa

No jos pyydetään onttoa kotelomaista rakennetta, niin onttoa myös tehdään, vaikkei sitä kuulemma aivan niin kirjaimellisesti olisi tarvinnut ottaa. Päätin nimittäin tehdä ontot soikeat hopeahelmet. Helmet on tehty neljästä osasta ilman juotoksia. Aluksi on pakotettu kaksi puolipalloa ohuesta levystä joiden väliin on tehty paksummasta materiaalista "sormus" kiviä varten. sormuksen reunoissa on soviteurat puolipalloille ja koko helmi on koottu kivien istuttamisen jälkeen niittaamalla hopeaputki helmen läpi. Helmen olisi voinut koota juottamallakin, mutta halusin kokeilla tuota putkella niitaamista. Korvakorukoukkuihin kiinnittämistä varten tein korupiikin jonkatyönsin putkesta läpi, käänsin lenkit päähän ja kiinnitin koukkuihin.  

925-hopeaa, kivet: kuutiollisia zirkonioita        (vapaana)

Kaikesta onttoudesta huolimatta painoa palluroille kertyi sen verran etteivä ole mitkään arkikorvikset, paitsi jos haluaa venyttää korvalehtiään.

-Hämis-

Kirjoittaja

Hopeakoruja ja muuta mukavaa

35-vuotias elektroniikka-asentaja, hiljan valmistunut  artesaani kultasepän alalta, isä, aviomies, huoltomies, "ope", ... joka haaveilee ehtivänsä suorittaa kultasepän ammattitutkinnon ja puuhailevansa täysipäiväisesti koruja väkerrellen.

Parhaiten minut tavoittaa pistämällä sähköpostia osoitteeseen teropk ät gmail piste com