Koska tuntuu siltä, etten meinaa saada millään päivityksiä aikaan, niin yritän tehdä pienen ryhtiliikkeen.  Alunperin ÄHH (älä hilloa helmiäsi) taisi olla Inkun idea. Mukana tällä kerralla on iso joukko koruharrastajia, lisää aiheesta ja osallistujista löytyy Helmetti foorumilta. Itse yritän lähteä mukaan teemalla ÄHK eli Älä Hilloa Kuviasi/Korujasi. Katsotaan mitenkä pitkälle kuvat ja kuvattavat riittävät, Sen verran kiireiseltä helmikuu näyttää, että uusia koruja ei kovinkaan montaa kerkiä tekemään.

Aloitetaan vanhemmasta päästä pitkästä aikaa  ketjulla. Tämä on ollut kuvaamisen kannalta varsinainen riiviö, onnistunutta kuvaa ei vaan ole meinannut saada napattua. Kyseessä jo kouluaikana tehty kuningasverkko 1mm langasta, Jokainen lenkki yksitellen juotettu, kalotit tehty myös käsityönä. Ketjua syntyi aktiivisesti työskennellessä vajaa sentti tunnissa, kyllä olen päästäni ehkä hieman vialla ;) 

925-hopeaa

Huomenna lisää (toivottavasti)

-Hämis-