|
|
|||
|
Ohje kuningasketjuun Kuvat edelleen 3D-mallinnusta hyväksi käyttäen. lanka veivi
Kuningaketju aloitetaan samalla tavallakuin muinaisketju. Itse aloitan kuningasketjun punomisen tekemällä viisi pariskuntaa muinaisketjua. Myös kuningasketjussa lenkkien koko on viitteellinen, isommilla lenkeillä syntyy harvempaa ketjua, pienemmillä taas tiheämpää.
Ketju otetaan peukalon ja etusormen väliin. Viimeiseksi lisätty pariskunta levitetään erilleen ja "vimpautetaan" kuvan mukaisesti taaksepäin.
Toiseksi viimeistä pariskuntaa haarotetaan erilleen.
Uusi pariskunta lisätään haarotettujen lenkkien välistä viimeisen pariskunnan läpi. Mikäli uusien lenkkien pujoittaminen tuntuu hankalalta voi apuna käyttää puupalikkaan lyötyä ohutta naulaulaa josta kanta on katkaistu ja viilattu kiilamaiseksi. Tai jotakin muuta piikkiä esimerkiksi naskalia. Ketju laitetaan ensin piikkiin, siten että piikki kulkee samaa reittiä kuin lenkkikin, ketju liu-utetaan piikistä lenkkiin ja pariskunnan toinen lenkki lisätään ensimmäisen viereen.
Sama vimpautus operaatio tehdään myös toiseenpäähän ja valmiina on yksi "solmupari" kuningasketjua.
Punomista jatketaan lisäämällä toiseen päähän kaksi pariskuntaa. Toisen pariskunnan voi halutessaan sulkea valmiiksi ja lisätä sen ketjuun toisen mukana, tai vaihtoehtoisesti punoa lenkki kerrallaan.
...ja taas vimpautetaan
punomista jatketaan samalla tavalla kunnes ketju on halutun mittainen.
Ketjua voi halutessaan keventää lisäämällä solmuparien väliin vaikka helmiä tai yksinkertaisesti ylimääräisen lenkkipariskunnan. Punomisen iloa. -Hämis- |
Kirjoittaja
Hopeakoruja ja muuta mukavaa 35-vuotias elektroniikka-asentaja, hiljan valmistunut artesaani kultasepän alalta, isä, aviomies, huoltomies, "ope", ... joka haaveilee ehtivänsä suorittaa kultasepän ammattitutkinnon ja puuhailevansa täysipäiväisesti koruja väkerrellen. Parhaiten minut tavoittaa pistämällä sähköpostia osoitteeseen teropk ät gmail piste com
Arkisto
2011 2010 2009 2008 2007 2006 Sivut
Näitä käyn kurkkimassa
Blogeja satunnaisessa järjestyksessä
Työkaluja ja tarvikkeita
Jos haluat sivuillesi johtavan linkin pois listasta otathan yhteyttä |
||