Ohje kuningasketjuun

Ohjeiden pääsivulle

Kuvat edelleen 3D-mallinnusta hyväksi käyttäen.

                lanka         veivi   

  •       0,8mm       3,0mm
  •      1,0mm        3,5mm
  •      1.2mm        4,0mm

Kuningaketju aloitetaan samalla tavallakuin muinaisketju. Itse aloitan kuningasketjun punomisen tekemällä viisi pariskuntaa muinaisketjua. Myös kuningasketjussa lenkkien koko on viitteellinen, isommilla lenkeillä syntyy harvempaa ketjua, pienemmillä taas tiheämpää.

1200281.jpg

Ketju otetaan peukalon ja etusormen väliin. Viimeiseksi lisätty pariskunta levitetään erilleen ja "vimpautetaan" kuvan mukaisesti taaksepäin.

1200427.jpg

Toiseksi viimeistä pariskuntaa haarotetaan erilleen.

1200428.jpg

Uusi pariskunta lisätään haarotettujen lenkkien välistä viimeisen pariskunnan läpi. Mikäli uusien lenkkien pujoittaminen tuntuu hankalalta voi apuna käyttää puupalikkaan lyötyä ohutta naulaulaa josta kanta on katkaistu ja viilattu kiilamaiseksi. Tai jotakin muuta piikkiä esimerkiksi naskalia. Ketju laitetaan ensin piikkiin, siten että piikki kulkee samaa reittiä kuin lenkkikin, ketju liu-utetaan piikistä lenkkiin ja pariskunnan toinen lenkki lisätään ensimmäisen viereen.

1200429.jpg

Sama vimpautus operaatio tehdään myös toiseenpäähän ja valmiina on yksi "solmupari" kuningasketjua.

1200430.jpg

Punomista jatketaan lisäämällä toiseen päähän kaksi pariskuntaa. Toisen pariskunnan voi halutessaan sulkea valmiiksi ja lisätä sen ketjuun toisen mukana, tai vaihtoehtoisesti punoa lenkki kerrallaan.

1215381.jpg

...ja taas vimpautetaan

1215382.jpg

punomista jatketaan samalla tavalla kunnes ketju on halutun mittainen.

1215389.jpg

Ketjua voi halutessaan keventää lisäämällä solmuparien väliin vaikka helmiä tai yksinkertaisesti ylimääräisen lenkkipariskunnan.

Punomisen iloa.

-Hämis-

Ohjeiden pääsivulle