Piti laittaa päivitystä jo viime viikonloppuna, mutta sitkeä flunssa vei kaikki voimat. Kuten jo kissankelloriipuksesta rustaillessani uhkasin, tein sille kaveriksi myös korvakorut. Mallin suhteen pysyttäydyin suurinpiirtein samoilla linjoilla kuin riipuksessa. Mutta tulin siihen tulokseen ettei kahta aivan samanlaista kukkaa voi olla olemassakaan. Korviksiin tein pieniä eroja, esimerkiksi lehdet taipuvat eri suuntiin. Taas hieman heikkolaatuista kuvaa.

1224739.jpg

925- hopeaa, 5mm briljanttihiotut zirkoniat

Näiden myötä alkoi nälkä kasvaa syödessä, ja nyt mietityttää, että mitenkä vielä sormuksen onnistuisi sarjaan tekemään...

-Hämis-